sunnuntai 25. tammikuuta 2015

KPL 15.


Maapallon kuori ja kivet muodostuvat pääosin mineraaleista. jotta aine voidaan luokitella mineraaliksi, sen täytyy olla liinetä eli homogeenin (syntynyt luonnon prosessissa).
Maasälvä ja kvartsi  muodostavat n.60% maankuoresta.
Kivet koostuvat mineraaleista. Mineraalit ovat siis kivilajien perusrakenneosasia ja tavallisesti niitä on yhdessä kivilajissa 3-5 erinlaista.
Esimerkiksi graniitti koostuu kvartsista, maasälvästä ja kiiltelstä. Yhden mineraaliosasen eli rakeen koko kivilajissa on tavallisesti noin 0,1-1 mm.
Sitä kutsutaan yös nimellä kideyksilö eli kide.
Useat kivilajit muodostavat yhdessä kallioperän. kallioperä on kiinteä maankuori, joka on muodostunut eri kivilajeista. Kallioperä on usein irtainten maa-ainesten peitossa.
Sellaisia mineraaleja, jotka ovat usein muodostamassa kivilajeja, kutsutaan kivimineraaleiksi tai kivilajeja muodosraviksi mineraaleiksi.
Malmimineraalit sisältävät metallia niin paljon, että metallin rikastaminen mineraalista on taloudellisesti kannatavaa.
Magmakivet syntyvät maan kuoren sisällä olevasta magmasta. Magmakiven ominaisuudet riippuvat siitä kuinka nopeasti se on jähmettynyt. Magmakivet jaetaan syväkiviin ja pintakiviin.

Japanista ei olla löydetty paljoa mineraaleja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti